CRST:n ja Turun PET -keskuksen yhteistyö luo uusia mahdollisuuksia
CRST on tehnyt pitkään, jo vuodesta 2014 lähtien tiivistä yhteistyötä Turun PET -keskuksen kanssa. PET -keskus on Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Tyksin yhteinen, johtava valtakunnallinen tutkimuskeskus. CRST:n ja PET -keskuksen kumppanuus on tehnyt mahdolliseksi yhdistää PET -keskuksen kuvantamisinstrumentit kummankin keskuksen erikoisosaamiseen ja asiantuntijuuteen. Laajat kuvantamispalvelut ovatkin yksi CRST:n kilpailuvaltteista, kun kyse on suurempien kansainvälisten tutkimusten toteuttamisesta.
“Kuvantamisyhteistyö Turun PET-keskuksen kanssa on ollut CRST:n toiminnan kannalta erittäin tärkeää ja hedelmällistä. Yhdistämällä molempien osapuoltaen osaaminen ja palvelut käytännön tasolla on ollut mahdollista tarjota kansainvälisille asiakkaille sekä kooltaan että laajuudeltaan vaativampia projekteja. Odotamme innolla tulevia uusia avauksia kuvantamista sisältävien tutkimusten alueella. ”
-Antti Iitiä, CRST Oy:n toimitusjohtaja-
“CRST:n kanssa olemme toteuttaneet yhteistyössä muun muassa Alzheimerin tautiin sekä sydänsairauksiin liittyviä monia tutkimuksia. Hankkeita ei olisi voinut toteuttaa ilman tätä arvokasta yhteistyötä.”
– Professori Juhani Knuuti, Turun PET -keskuksen johtaja-
Mitä on PET-kuvaus? PET eli positroniemissiotomografia on leikekuvausmenetelmä, jonka avulla saadaan tietoa kudosten toiminnasta, elimistön aineenvaihdunnasta ja lääkeaineiden käyttäytymisestä kudoksissa. PET -kuvausta käytetään tutkimusmenetelmänä monissa kliinisissä lääketutkimuksissa.
Ajankohtaista juuri nyt
CRST on yhdessä Invesdorin kanssa avannut joukkorahoituskierroksen ja kutsumme kaikki kiinnostuneet sijoittajat – niin pienet kuin suuretkin – mukaan kehittämään kestävää kliinistä lääkekehitystä.
Sijoittamalla CRST Turkuun pääset osalliseksi etsimään uusia parempia lääkkeitä Alzheimerin taudin, Parkinsonin taudin, diabeteksen ja aivohalvauksen kaltaisiin sairauksiin CRST:n korkealaatuisessa tutkimusympäristössä.