Toteutamme kliinisiä tutkimuksia uusilla ja markkinoilla olevilla lääkkeillä, elintarvikkeilla ja lääkinnällisillä laitteilla. Asiakaskuntaamme kuuluu sekä suuria ja tunnettuja että pienempiä lääkekehitysyrityksiä Suomesta ja ulkomailta. Teemme vuosittain noin 15–20 kliinistä tutkimusta, joihin osallistuu sekä vapaaehtoisia terveitä henkilöitä että tiettyä sairautta sairastavia potilaita. CRST Oy on perustettu vuonna 1995 Turun yliopiston alaiseksi tutkimusyksiköksi, mutta vuodesta 2014 lähtien olemme toimineet itsenäisenä osakeyhtiönä. Tutkimuskeskuksemme sijaitsevat Turussa ja Helsingissä.
Henkilökuntaamme kuuluu tutkimushoitajia, -lääkäreitä, psykologeja ja muita tutkimusten toteuttamiseen tarvittavia asiantuntijoita. Osaava henkilökuntamme varmistaa, että tutkimukseen osallistuminen on sinulle mahdollisimman miellyttävää ja helppoa.