Lihavuuden hoidon asiantuntija, ylilääkäri André Heikius kertoo lihavuuden hoidossa nykyisin käytettävistä lääkkeistä.
CRST toteuttaa kliinisiä lääketutkimuksia lukuisilla eri indikaatioalueilla: tutkittavien lääkevalmisteiden kohdesairaudet vaihtelevat esimerkiksi sydäninfarktista keliakiaan ja Alzheimerin tautiin. Yhtenä tärkeimmistä uusista kasvualueista on lihavuuden hoitoon käytettävien lääkkeiden kliiniset tutkimukset.
Lihavuuden lisääntyminen on suuri kansanterveydellinen ongelma kaikkialla maailmassa. Yli puolet suomalaisista aikuisista ylittää normaalipainon rajan ja joka neljännellä yli 30 –vuotiaalla on ylipainoa vähintään 15 kiloa. Teini-ikäisillä suuntaus on samankaltainen.
Lihavuuden syiden ja tehokkaiden ehkäisy- ja hoitomenetelmien tutkimus kiinnostaakin nyt kansainvälisiä lääkeyrityksiä ja CRST on valmistautunut vastaamaan tähän palvelutarpeeseen.
Lihavuuden hoito valittiin myös vuoden 2022 viimeisen CRST seminaarin aiheeksi. Tallenteet erittäin mielenkiintoisista seminaariesityksistä ovat vapaasti katsottavissa alla.
Seminaarin ensimmäisessä osassa CRST:n asiantuntija, lääkekehityksen professori Markku Koulu kertoo Kylläisyyden ja energiatasapainon säätelymekanismeista sekä lihavuuslääkkeiden kehityksestä.
Seminaarin toisessa osassa vieraileva asiantuntija, painonhallintalääkäri, Painoklinikan perustaja, Lääketieteellinen johtaja ja toimitusjohtaja André Heikius kertoo lihavuuden hoidossa nykyisin käytettävistä lääkkeistä.
Ajankohtaista juuri nyt
CRST on yhdessä Invesdorin kanssa avannut joukkorahoituskierroksen ja kutsumme kaikki kiinnostuneet sijoittajat – niin pienet kuin suuretkin – mukaan kehittämään kestävää kliinistä lääkekehitystä.
Sijoittamalla CRST Turkuun pääset osalliseksi etsimään uusia parempia lääkkeitä Alzheimerin taudin, Parkinsonin taudin, diabeteksen ja aivohalvauksen kaltaisiin sairauksiin CRST:n korkealaatuisessa tutkimusympäristössä.