Osallistu laaketutkimukseen – CRST

Aivojen ikääntymistä selvittävä tutkimus aikuisille osallistujille

Haemme terveitä 20-90 -vuotiaita osallistujia tutkimukseen, jossa selvitetään ikääntymiseen liittyviä muutoksia aivojen toiminnassa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää ikääntymiseen liittyviä aivojen toiminnan muutoksia tiedonkäsittelytoimintoja mittaavien eli kognitiivisten testien ja aivokuvantamisen avulla. Tutkimuskäynnit toteutetaan Turussa.
Tutkimuksen tarkoitus

Ikääntymisen myötä ihmisten muisti ja muut ajattelutoiminnot voivat heikentyä. Yksi mahdollinen syy tähän ovat muutokset aivojen välittäjäaineissa. Välittäjäaineet ovat kemiallisia yhdisteitä, joiden avulla hermosolut viestivät keskenään. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi dopamiini ja noradrenaliini. Molemmat ovat erittäin tärkeitä aivojen normaalille toiminnalle. On mahdollista, että niiden toiminnan muuttuessa iän myötä, myös muisti ja muut kognitiiviset eli ajatteluun liittyvät toiminnot heikentyvät.

Tässä tutkimuksessa tutkitaan, miten dopamiinia ja noradrenaliinia käyttävät hermoradat aivoissa muuttuvat ikääntyessä, ja miten nämä muutokset liittyvät ajattelutoimintojen heikkenemiseen. Tutkimukseen osallistujille tehdään erilaisia kognitiivisia testejä, joilla mitataan muun muassa muistia, tarkkaavaisuutta, toiminnanohjausta, päätöksentekoa ja oppimista. Lisäksi tutkimuksessa käytetään erilaisia aivokuvantamismenetelmiä: PET/TT-kuvauksilla tutkitaan dopamiinin toimintaa aivoissa ja MRI- eli magneettikuvauksilla saadaan tarkkaa tietoa aivojen rakenteista ja nähdään esimerkiksi neuromelaniini-nimistä ainetta, jota esiintyy dopamiinia ja noradrenaliinia sisältävissä hermosoluissa. Toiminnallisella magneettikuvauksella (fMRI) mitataan, miten aktiivisia hermoradat ovat ajattelun aikana.

Näiden tietojen avulla pyritään ymmärtämään paremmin, kuinka dopamiini- ja noradrenaliini-toiminnan muutokset vaikuttavat ajattelukykyyn ikääntyessä. Tavoitteena on selvittää lisäksi sitä, voisiko näiden toiminnan muutosten palauttaminen lääkkeellisesti auttaa korjaamaan tai hidastamaan ikään liittyvää tiedonkäsittelykykyjen heikkenemistä. 

Saatat soveltua osallistujaksi tutkimukseen, jos:
    • olet 20-90 –vuotias,
    • Sinulla ei ole terveydellistä estettä magneetti- tai PET –kuvaukselle,
    • jos Sinulla on sairauksia tai lääkityksiä, ne ovat hyvässä hoitotasapainossa.
Tutkimukseen osallistuminen

Tutkimukseen osallistuminen kestää noin kolme viikkoa ja sisältää neljä käyntiä tutkimuskeskuksessa taulukon mukaisesti:

Tutkimukseen liittyvät toimenpiteet ovat osallistujille maksuttomia. Tutkimukseen osallistumisesta aiheutuvasta haitasta ja epämukavuudesta maksetaan niin sanottu haittakorvaus.  Tutkimuskäynneistä aiheutuvat kohtuulliset matkakustannukset korvataan.

Tutkimukseen pyritään ottamaan osallistujia tasaisesti kaikista ikäryhmistä. Alla olevasta taulukosta näet, mihin ikäryhmään haetaan vielä osallistujia ja mitkä ikäryhmät ovat täyttymässä.
Ikäryhmä 
20-24 -vuottaTällä hetkellä täynnä, voit ilmoittautua jonoon ja otamme sinuun yhteyttä mikäli tutkimuspaikkoja vapautuu.
25-29 -vuottaTällä hetkellä täynnä, voit ilmoittautua jonoon ja otamme sinuun yhteyttä mikäli tutkimuspaikkoja vapautuu.
30-34 -vuottaTällä hetkellä täynnä, voit ilmoittautua jonoon ja otamme sinuun yhteyttä mikäli tutkimuspaikkoja vapautuu.
35-39 -vuottaRyhmä täyttymässä.
40-44 -vuottaTällä hetkellä täynnä, voit ilmoittautua jonoon ja otamme sinuun yhteyttä mikäli tutkimuspaikkoja vapautuu.
45-49 -vuottaTällä hetkellä täynnä, voit ilmoittautua jonoon ja otamme sinuun yhteyttä mikäli tutkimuspaikkoja vapautuu.
50-54 -vuottaTällä hetkellä täynnä, voit ilmoittautua jonoon ja otamme sinuun yhteyttä mikäli tutkimuspaikkoja vapautuu.
55-59 -vuottaTällä hetkellä täynnä, voit ilmoittautua jonoon ja otamme sinuun yhteyttä mikäli tutkimuspaikkoja vapautuu.
60-64 -vuottaTällä hetkellä täynnä, voit ilmoittautua jonoon ja otamme sinuun yhteyttä mikäli tutkimuspaikkoja vapautuu.
65-69 -vuottaTällä hetkellä täynnä, voit ilmoittautua jonoon ja otamme sinuun yhteyttä mikäli tutkimuspaikkoja vapautuu.
70-74 -vuotta Tällä hetkellä täynnä, voit ilmoittautua jonoon ja otamme sinuun yhteyttä mikäli tutkimuspaikkoja vapautuu.
75-79 -vuottaTällä hetkellä täynnä, voit ilmoittautua jonoon ja otamme sinuun yhteyttä mikäli tutkimuspaikkoja vapautuu.
80-84 -vuottaRyhmässä on tilaa, tähän ikäryhmään kaivataan lisää osallistujia!
85-89 -vuottaRyhmässä on tilaa, tähän ikäryhmään kaivataan lisää osallistujia!
 
Lisätietoja ja osallistujaksi ilmoittautuminen

Tämä tutkimus toteutetaan yhdessä keskuksessa, jonka muodostavat Valtakunnallinen PET-keskus (Turun yliopistollisen keskussairaalan eli Tyksin yhteydessä) ja tutkimuspalveluyritys Clinical Research Services Turku – CRST Oy. Tutkimuksen johtava tutkija on lääketieteellisen biologian tohtori, apulaisprofessori Alireza Salami. Lääketieteellisessä vastuussa tutkittavista on neurologian erikoislääkäri, professori Juha Rinne. Tutkimuksen toimeksiantaja ja rahoittaja on Turun yliopisto.

Jos olet kiinnostunut osallistumisesta tai haluat lisätietoja tutkimuksesta, voit täyttää alla olevaan lomakkeeseen yhteystietosi. Otamme Sinuun yhteyttä ja saat lisätietoa tutkimuksesta.

Vaihtoehtoisesti voit ottaa yhteyttä keskukseemme myös sähköpostilla:

tutkimus959@crst.fi

Yhteydenotto on luottamuksellinen eikä sido Sinua mihinkään.

    Ilmoittautumislomake

    Etunimi*

    Sukunimi*

    Syntymäaika, esimerkiksi 14.7.1985

    Sukupuoli

    Sähköposti*

    Puhelin

    Asuinpaikkakunta

    Halutessasi voit antaa muita lisätietoja tähän.

    Missä näit tutkimusilmoituksemme?
    FacebookInstagramTikTokMuu verkkomainosPainettu mainosLääkäri, hoitaja tai muu hoitotahoTapahtumaYstävä tai perheenjäsenMuu

    Haluatko saada jatkossa sähköpostiisi tiedotuksia tutkimuksistamme, joihin haemme osallistujia? Ilmoitusten vastaanottaminen ei sido mihinkään. Ilmoitusten lähettäminen sähköpostiisi voidaan pyynnöstäsi lopettaa milloin tahansa. Poistamme tietosi automaattisesti kahden (2) vuoden kuluttua tietojesi rekisteröinnistä.

    Sinuun otetaan yhteyttä tutkimuksen merkeissä mahdollisimman pian. Yhteystietosi lähetetään tutkimuskeskukseen sähköpostitse, eikä niitä tallenneta palvelimelle. Yhteydenotto on luottamuksellinen eikä sido mihinkään.

    * Pakolliset kentät